Fredric Portin luotsaa Piffenin suunnistajat uuteen menestykseen

11.10.2018 kl. 04:00
Pargas IF:n suunnistusjaosto aloittaa uuden panostuksen huippusuunnistukseen. Aluksi tähtäin on naisten menestyksessä, koska seuralla on nuoria lupaavia naissuunnistajia, joiden kehitystä halutaan tukea.

Fredric Portin vaihtaa Piffenin väreihin valmentajana ja urheilijana

Maajoukkuesuunnistaja Fredric Portin ottaa harjoitusvastuun huippukoordinaattorina. Portin ilmoitti aikaisemmin syksyllä Ylen ruotsinkielisen urheilutoimituksen haastattelussa, josta mm. kestävyysurheilu.fi uutisoi suomeksi, lopettavansa maajoukkueuransa tähän kauteen ja asettavansa perhe- ja työelämän urheilun edelle.

Portin perheineen muutti viime kesänä Paraisille. Piffenin toimintaan hän on tutustunut alkusyksystä lähtien toimiessaan PIF Akatemian hiihtäjien ja suunnistajien valmentajana osana Suomen ruotsinkielisen suunnistusliiton FSO:n päävalmentajatoimea. Nyt Portin haluaa valmentajatyönsä ohessa myös olla mukana nostamassa Piffenin suunnistustoiminnan uudelle tasolle ja sitä kautta menestykseen.

-On monta syytä siihen, että haluan tehdä tämän. Sen lisäksi että olemme muuttaneet Paraisille, minulla on jo kauan ollut henkilökohtainen halu luoda ruotsinkielinen huippu-urheiluympäristö Turun seudulle. Piffenillä on vahvat perinteet ja vankka tietotaito, ja käynnistämällä tämän projektin toivon, että yhdistetään kaikki voimat tekemään työtä kohti yhteistä tavoitetta, Portin luettelee.

-Tavoitteeni on auttaa nuoria, motivoituneita suomalaisia suunnistajia eteenpäin. Suurviestit ovat erinomaiset paikat kehittyä urheiljana ja tämän takia tavoitellaan myös menestymistä niissä. Haluan osoittaa tämän projektin kautta, että sekä Piffenissä että FSO:ssa voidaan onnistua huipputasolla.

Portin vaihtaa Piffenin punavalkoisiin väreihin myös urheilijana.

- Yritän tulla huonommaksi niin hitaasti kuin mahdollista, Portin kertoi Ylelle.

-Minulla ei ole sijoitustavoitteita ensi kaudelle, mutta aion harjoitella niin paljon kuin ehdin ja haluan. Toki toivon, että voin haastaa maajoukkuesuunnistajat kansallisissa kisoissa ja viesteissä, Portin paljastaa.

Portin on arvostettu FSO:n valmentajana ja Piffenissä iloitaan hänen innostuksestaan jakaa tietoaan ja kokemustaan seurassa.

- Olemme jo muutaman vuoden miettineet isompaa panostusta lupaaviin nuoriimme. Nyt kun vanhimmat juniorit siirtyvät pääsarjaan ja Portin otti meihin yhteyttä, palikat loksahtivat paikalleen, suunnistusjaoston puheenjohtaja Max Laurén kertoo panostuksen taustasta.

Portin on jo tehnyt leiriohjelman ja harjoitusrungon ensi kaudelle. Tavoitteena on säännöllinen harjoitustoiminta Paraisilla, 3-4 kertaa viikossa. Esimerkiksi koko talvikaudelle on keskiviikoille suunniteltu yöharjoituksia, jotka olisivat avoimia myös muille Turun seudun suunnistajille.

Pargas IF:n suunnistajilla oli 90-luvulla laaja ja menestyvä suunnistustoiminta ja osa näistä menestyjistä ovat nyt mukana rakentamassa uutta nousua ja pitkäjänteistä toimintaa yhdessä Portinin kanssa.

- Haluamme tarjota pääsarjaan siirtyville Amy Nymalmille ja Ida-Marie Cederbergille mahdollisuutta henkilökohtaiseen ja viestipanostukseen. Muutama lupaava nuori pääsarjan suunnistaja on jo ilmoittanut vaihtavansa Piffeniin ensi kaudelle. Myös Fredricin vaimo Laura juoksee jatkossa Piffenissä, Sanna Nymalm taustajoukoista valaisee.

- Samalla Piffenin omilla nuoremmilla junioreilla on mahdollisuus kehittyä vanhempien jalanjäljissä. Seuran tavoite on mitalisija ”kotikentällä” Mynämäellä Venlojen viestissä vuonna 2021.

Pargas IF/suunistusjaosto

Lisätietoa:
Fredric Portin 050 516 7304 fredric.portin@idrott.fi
Max Laurén 040 844 0674 maxlaur74@gmail.com

Ingela Mattsson